Onnettomuuksia tapahtuu joko silloin, kun olet onnettomuusaltis ja epäonninen kuten unettoman yön jälkeen tai ystävän petettyä (sosiaaliset kuviot muuttuvat ja niin tekemisentapa muuttuu, tekemiset vaihtuvat, sosiaaliset kiinnekohdat muuttuvat ja niin voi itsellä olla yllättäviä piirteitä, elämänkuviot muuttuvat ja uudet kontaktit mietityttävät vaikkeivät kiehtoisi, ja noille muutoksille ei ole etukäteistilausta tai suunnitelmaa), tai silloin, kun toimit jonkin kaavan mukaan etkä huomaa ympäristöäsi yhtä paljon kuin tavallisesti, kuten esim. jonkin sinua taitamattomamman ohjeet sydämellesi ottaneena, jonkin sinua vähemmän elämänviisaan pitämästä kurssista kiehtoutuneena, johonkin uppoutuneena, tokkuraisena jne. Onnettomuuksia siis vähentäisi paljon, jos opettelisit huomaamaan tällaisia piirteitä itsessäsi ja valitsisit paljon varovaisemmat vaihtoehdot, kun onnettomuusriskiä on. Lisäksi pitäisi vaalia terveitä elämäntapoja, jotka tuovat reaktiivisuutta, elämänmakuisuutta ja elämäntilanteet terveelle tolalle.
Rukoukseen uppoutuminen on jonkin sortin keskittymistä ja voi olla huomion kääntämistä poispäin ympäröivästä maailmasta ja siksi tuoda tokkuraisuuden ja reagoimattomuuden tapaan onnettomuusalttiutta. Toisaalta rukous usein herkistää huomaamaan enemmän ja vikkelämmin, elämänfilosofisestikin, eli jonkin aikaa rukoilemisen jälkeen (tai tietyllä tapaa rukoillessakin jo) voi havaintokyky ja reaktiivisuus olla parantunut, mitä ei kuitenkaan pidä sotkea tavallisen aistit auki toimeliaisuuden reaktiivisuuteen vaan uskonnon tuoma reaktiivisuus on pikemminkin älykkyyttä muistuttavaa vikkelyyttähuomiokyvyssä.
9.8.2020 Onnettomuuksissa on kai usein tekemisentapa ollut sellainen kuin olisi vaikutetta siinä joltakulta, joka on paljon tekemisissä sairaiden ja/tai luokkaantuneiden kanssa tai itse sairas niin, että huomiokyky ja reaktiot ovat jotenkin sumuiset ja asioita sotkevat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti