maanantai 29. helmikuuta 2016

A313. Vuoto keskireiästä (ja nihkeät viralliset välit ??)

Synnyttäneillä naisilla on kuulemma usein vuotoa keskireiästä. Elämäänsö tyytyväinen kai pissaa/vuotaa keskireiästä ja jos elämäntilanne menee sosiaalisesti ja yhteiskunnallisen aseman osalta nihkeän viralliseksi kuin nuorena aikuisena, niin pissa/vuoto siirtyy pissareikään. Mikä keskireiän vuodossa häiritsee, on kai tunne mahassa, että olisi maho, ei-fedelmällinen ja ei-kiinnostunut elämästä, mikä kai liittyy siihen, ettei halua saada toista lasta heti perään tai toisen lapsen jälkeen kolmatta enää.
Jos vuotoa on koko ajan, sisemmältä reiän limaiset? seinämät vastakkaisia seinämiä vasten ilman, että mielikuvissaan silloin miettii naimista tai lapsen saamista, kai tukkisi vuodon reitin ja reikä olisi kuten ennenkin.

A312. Polio ja musiikki

Jos kroppa kramppaa tai muuten ei liiku, niin kuin vaikka poliossa, niin silloin luulisi liikkumistavassa, asenteessa, tunne-elämässä, elämänasenteessa, meiningissä yms olevan vikaa, siis, etteivät ne ole kyllin tervehenkiset. Tervehenkisyyttä oppii yleensä musiikista, jostakin sellaisesti kuin "Puhelinlangat laulaa...", mitä kuulee radiosta ja mistä monet tykkäävät. Radiomusiikki on yleensä päivän toimeliaisuuteen sopiva meininkija miksei siis liikkumisentavan ja siihen liittyvien elämäntavan ja tunnelämän piirteiden tavoittamiseenkin.

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

A311. Aaveet ja että toivoo oikeudenmukaisesti hyvää kaikille kuolemanjälkeisessä elämässä

Katso
https://www.youtube.com/watch?v=3UUI3emFCL4
Toivo (kaikille kuolleille (lähistöllä?) eikä vain luoksesi tulleelle aaveelle), että kuolemanjälkeisessä elämässä kaikilla kuolleilla olisi oikeudenmukaisesti hyvin asiat niin että kukin saisi olal oman onnensa seppä: hyvä leviäisi ja huono ei niin (mutta että kukin saisi itse valita, miten elää).

Olen oppinut suhtautumista kuolleisiin lapsena käydessämme jouluna hautuumaalla, ks. https://www.youtube.com/watch?v=xqumx-a0jUY .
Siellä on kynttilämeri puiden katveessa, toivottu hyvää vainajille. Ei oel liian henkilökohtainen suhde vainajiin vaan sivistyneen etäinen ja uskonnon tukema, radion joululaulujen ja ensimmäisten lumien, on yhteisöllisyys, käsitys sukupolvien kulusta

2.11.2019   Kalifornian maanjäristyksen ajatteleminen tuo kuoleman läheisyyden tunnun, mihin auttaa, jos toivoo sivistyneen yleisen tason perspektiivin tapaisesti hyvää yleisesti maailmassa, samantapaisesti kuin kirkossa suvivirsi tms. Ainakin pääkaupunkiseudun objektiivisuuden hyvän toivomisen tapa sopii tähän.
Jos kuoleman läheisyys uhkaa omaa hyvinvointia tai terveyttä, elävöittävä kevennys ja hyvän toivominen maailmassa sekä tervehenkisyys yleensä auttavat.



A310. Mielisairaus jossa mielenkiinto ruoka-aineeseen ja monipuolinen ruokavalio jossa marjoja

Lienevätkö britit vai ketkä, joilla usein näyttäisi olevan suomalaiseen verrattuna jotenkin hullu pää ja kai kiinnostus johonkin tietynlaiseen ruoka-aineeseen. Jos ruokavalio on väärin, voi se haitata ymmärrystä. Tarvittaisiin monipuolinen ruokavalio, jossa on muun muassa tuoreita (tai pakastettuja) marjoja ja tuoreita vihanneksia tms.

Katso myös
12. Sokeritauti ja positiivinen asenne luonnollisiin virikkeisiin  20.1.2013  http://parantamisesta.blogspot.fi/2013/01/sokeritauti-ja-virikkeiden-paljous.html
sekä
32. Lämmittelyohjeita ja talviulkoiluohjeita (yht. 150kpl), vuodenajat (pitkästi) ja terveet elämäntavat (110kpl)  22.2.2015   http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html

Mitäköhän muuta minulle tulisi mieleen tuosta?
Suihkun jälkeen on kuivattava heti iho kuivaksi isolla ihan kuivalla ja puhtaalla pyyhkeellä sekä jo samalla hiukset toiselle kuivalla pyyhkeellä niin kuiviksi, etteivät ole enää märät vaan vain kosteat. Ei saa hyppiä vähissä vaatteissa viileässä iho osinkaan märkänä. Muuten menee lämpötalous sotki, kuin olisi kuumetta tai istunut pöhnäisenä, kun lämmöntuotanto on väärä.
Asunnon sisälämpötilan tulisi olla se, mitä suositellaan siinä ilmastossa asuville samat elintavat omaaville suunnilleen samanikäisille. Ja liikkuvaisuuden myös. Ja vitamiinien määrän ravinnossa. Suomalaisen lämmöntuotanto on ulkona liikkumiseen keskittynyt, mikä on ihan hyvä, ei siis sisätiloissa hillumiseen.
Tiede ei ole hyvä ajattelutyyppi vaan arkijärki. Katso esim. ajattelukurssini http://pikakoulu.blogspot.fi/2011/11/ajattelukurssi.html tai englanniksi http://quickerlearning.blogspot.fi .
Terveistä elämäntavoista olisi hyvä saada langanpäästä kiinni, niiden hengestä, katso esim. http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html .
Jos juo paljon teetä tai on jotenkin teekeskeinen, niin teen mukana voi tulla toisen ilmaston vaikutetta. Siksi pitäisi juoda teetä sen ilmaston kasveista, jossa elää, eikä väärästä ilmastosta. Jos kaipaa teestä lämmintä oloa, Suomessa sen sijasta vastaavan lämpimän hyvän olon tuovat villapaita, villasukat, lämpimät pitkät sukkahousut tai kalsarit housujen alla sekä viltti ja välillä liikkumista, vauhdikasta elämään osallistumista eikä teetä tai ruoka-aatoksia. Fyysinen työ tuo nopeasti lämpöä kehoon.
Aterioiden kanssa ei olla koko aikaa vaan syödään niin että nälkä lähtee ja vitamiinien tarve yms on tyydytetty, ja sitten ollaan taas ilman ruoka-aatoksia, ilman ruuan tunnelmoimista ja ihan muissa puuhissa, viihdyttävissä muissa puuhissa, ilman teekuppia.

Tuossa näyttäisi kehon viisaus puutuvan, tulleen häirityksi pois teen ja lämmönsäätelyongelmien tuoman pöhnän sekä kenties liian epäterveellisten elämäntapojen vuoksi.
Kehon viisaudesta katso
A299. Sekava pää & hölynpölyn tuottaminen ja Suomenilmastoon sopeutuneella tavalla eläminen   9.2.2016
A296. Keuhkokuume ja luontoelementti   7.2.2016
Liian ruutumalliset tekemiset ja ruutumalliset esikuvat vievät viisautta pois. Polevileva luonnollinen rytmi on paljon parempi, mutta siihen yleensä tarvitaan ulkoilua jossakin, missä on luontoa, tai ainakin vapaa-ajan rientoja ja hiukan luonnon kauneuden ihailemista.

Jos he eivät osaa ilmastoa ja ovat suurimman osan vuotta aina sisällä, niin blogissani http://opisuomalaisuus.blogspot.fi on lämmittelyohjeita ja vuodenaikojen elämisen ohjeita ulkoiluohjeineen.
Jos he ovat -arvaus - kotoisin jostakin Bulgarian kaltaisesta maasta, jota en tunne, mutta jonka tyylissä ehkä on tuollaista tahtia, niin bulgarialaisia (vai mitä onkaan) elämäntapoja korjaisivat parhaiten bulgarialaiset, joilla on bulgarialaisiksi hyvät terveet elämäntavat ja lämmönsäätelytaitoa, esim. -arvaus - vaikka posteljooni tai koiran kanssa ympäri vuoden lenkkeilevä. Ainakin Suomessa liikuntaharrastus parantaa lämmönsäätelytaitoja.

Onkohan tuossa, ettei tunteita ja tunnelmia yms osaa ottaa mielekkäällä tavalla ajattelun osaksi vaan korvaa ne mielikuvituksella, keksimisellä tai ruokamielikuvilla? Silloin konkreettinen rakenteet hahmottava tekeminen, jossa tunnelmat liittyisivät konkreettisiin puoliin, kuten vaikka maataloustyö ruoka-aatoksitta, mielikuvituksetta, sopisi, sen sijaan, että nuo tunteet ja tuntemukset ja tunnelmat jäisivät liian kauas konkreettisista nähdyistä rakenteista kuten ruuanlaistossa tai liian mielikuvituksenvaraisiksi kuten rakennellessa. Sopisikohan malliksi puutarhatyö, ilman mielikuvitusta.Ongelmana kai on, että malleina ovat liian työtä tekevät, joilla ei näitä taitoja ole, mutta joita malleja yrittää käyttää koko elämän laajuisesti ja myös naisten vahvuuksiin, vaikka ovat miesmäisesti töitä tekeviä nuo mallit.

* * *
Jos kysessä on avaruusmatka, työputki, liian kaupungistuneet elinolot tms huonojen elinolojen aiheuttama tyhmentyminen,
niin siitä parantumisessa olisi olennaista korjata noita huonojen elinolojen tuomia piirteitä pois myös muistelemisesta. Eli kun muistelee, niin mieluummin niin, että olisi edes viherkasvi samassa huoneessa tai edes kuivia lehtiä ja risuja, joita koskea, niin olisi luonnollisempi muotokieli ja luontoyhteys tukena, ihan niin kuin väsymyksestä toivuttuaan voi osata samoja asioita paljon paremmin ja viisaamin kuin väsyneenä, mutta jos miettii iahn tarkkaan samoja latuja, niin sotkeutuu, vaikka toipuneena jo tuumisikin, että siinä ajatusten koukeroisuudessa ja turaamisessa on osansa väsymyksellä. Vastaavasti eläinten näkeminen ja luonnon helmassa vietetty aika auttavat perinteisesti toipumaan, mutta aivan ankeista oloista tuleva voi kaivata ensin välimuotoja, esim. kärpäsiä tai puun oksia ikkunan takana. Lisäksi sosiaalisuus, laulu, käytännön tekemiset ja liikunta, yhteispeli yms, myös sää.
Jos on nainen tyhmentynyt tuollaisen seurauksena, niin yleensä on kai silloin niin tyhmä kuin työkeskeinen mies, eikä siis naisten atvallista tasoa, miesmäistenkään naisten. Silloin auttaisi muiden viisaampien tekemänä sentapaiset asiat, millä naiset yleensä aukovat miesten liian kapeaa käsityskykyä: vaikkapa leffaan, mökille, mukaan johonkin tekemiseen, avartavaa lukemista, uskonto, media, musiikki, erilaisten ihmisten kanssa juttelu, liikunta, ulkoilu, luonto, linnunlaulu, mukaan lähteminen tapaamaan erilaisia ihmisiä, ystävät, yms.

* * *
Voisiko olla, että brittinaiset tekevät liian kuivan tms ajatteluperspektiivin pehmennykseksi jotakin ja merkitsevät ne epoäsuomiossa ihmistyypikseen olemuksessaan ja kai puheissaankin, vaikka ne olisi pitänyt merkitä vain pehmennykseksi ja ihmistyyppi olisi jotakin sellainen kuin pehmennyksiä kaipaava kolho nainen tms?

7.1.2017   Joissakin maissa arvostetaan tarinankerrontaa, ehkä Briteissäkin. Suomessa sen sijaan yritetään tarinankerrontahinkua hillitä, sillä vaikka esim. musiikki, runot ja maalaustaide opettavat suurempaa taitoa ja elämäniisautta, niin tarinankerronta pikemminkin tyhmentää ja tekee epärealistisemmaksi, sillä muissa taiteissa on kriteerinä se, ettäteos opettaisi viisaammaksi, tekisi käytännön elämän paremmaksi ja teos tehdäänkin kuvailemalla aistihavaintoja, tunteita yms, niin tarinankerronnassa taas tällaista kriteeriä, tsekkausta ei yleensä ole vaan hienon kuuloinen juttu usein lainaa jonkin muun hienoudesta eikä itse luo hienompaa, eikä etenkään usein ole kyllin realistinen. 

maanantai 22. helmikuuta 2016

A309. Ihmeparannusohjeyritelmä XXVII * Elämä paremmille urille

Netissä näin tuollaisen lainauksen:
"Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot." Siitä hetkestä tytär oli terve. Matt. 15:28"
Siitä tuli mieleeni, että jos sairastuminen johtuu osin psyykkisistä syistä: ihminen ei vain kestä jotakin, niin jos hänen elämänsä sitten lähtee tervehenkisesti paljon paremmille urille, niin hän huojentuu siitä ja niin hänen vaivansa katoavat lähes tyystin tai kokonaan.

lauantai 20. helmikuuta 2016

A308. Korvatulehdus ja tunnelmailmapiirin tunnelmoiminen

Korvat altistuvat eri määrin säälle sen mukaan, miten päätään pitää, miten liikkuu, mikä rytmi, mikä elämänrytmi, vire, huolettomuuden ja huolellisuuden määrä, miten lämpöisesti on, miten paljon altistuu säälle ulokoilun ja vaatteiden puolesta jne. Jos olisi hyvin mukana vuodenajassa ja tajuaisi ryhmiensä meiningit, etenkin vahvat tunnelmat, niin olisi omalta ohjautumiseltaan sopusoinnussa sen kanssa miten sään, vuodenajan ja sosiaalisen ympäristönsä vuoksi liikkuu ja elelee, ja niin korvienkin lämpötalous, suojaaminen yms olisi säätynyt ikein. Eli siis pitäisi tunnelmoida, tunnelmallisesti elää elämän tunnelmailmapiirit, niin vuodenaika, sää elämäntapoineen kuin tapahtumat yms mihin osallistuu.

24.8.2017   Villakoirallani on ollut ainakin muutamana syksynäkorvatulehdusta molemmissa korviss (lupakorvat). Nyt elokuun lopulla mietin, että onkohan sille taas tulossa korvatulehdus, mutta samalla huomasin, että sen ja muiden korvakäytävät ovat erilaiset elokuussa kuin tavallisesti: laajemmat kuin antaisivat hyönteisten ryömiä sisään, ilma kosteampaa kuin aiemmin kesällä, kenties muunakaan vuonna, ja lämmöntuotanto jo kääntymässä päälle. Kun sen sille huomautin, niin se tuntui osaavan säätää korvat osaksi elämäänsä ihan oikein ja näytti, etteikorvatulehdusta ollut enää tulossa vaan tavallsita elo-syyskuun elämää.

A307. Väärin tasapainotettu ruokavalio ja muiden virikkeiden lisääminen

Monella on kiinnostus ruokaan kuin jokin ruoka-aine puuttuisi tai ruokavalio olisi tasapainotettu väärin, mutta oikeasti puuttuva "ruoka-aine" ovatkin muut virikkeet: kiinnostus kaikenlaisiin luonnollisiin päivän tekemisiin kuten vaikka ulkoilu ja liikunta. Olennaista ei kai ole ainakaan ensialkuun niiden määrä vaan se että ne kiehtovat ja tuovat oman vireensä, oman virtansa päivään, jottei ainoa vire ole ruoka ja juoma.
Katso 12. Sokeritauti ja positiivinen asenne luonnollisiin virikkeisiin  20.1.2013  http://parantamisesta.blogspot.fi/2013/01/sokeritauti-ja-virikkeiden-paljous.html
32. Lämmittelyohjeita ja talviulkoiluohjeita (yht. 150kpl), vuodenajat (pitkästi) ja terveet elämäntavat (110kpl)  22.2.2015   http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html
53. Ohjeita kovin heikkokuntoisen liikunnan aloittamiseen  2.6.2015  http://parantamisesta.blogspot.fi/2015/06/ohjeita-kovin-heikkokuntoisen-liikunnan.html

torstai 18. helmikuuta 2016

A306. Sydänveritulppa ja kaksi sormea avointa kämmentä vasten

Jos sydänveritulppa ja verisuonten toiminta on osin kiinni siitä, miten kehoa pitää, avoimesti vai krampaten vai miten, ja se taas on kiinni mielikuvista, tunnevireestä yms,
niin auttaisikohan laittaa oikean käden etu- ja keskisormi päistä sormenleveyden verran harallaan vasemman käden avointa kämmentä vasten - tyyliin, että on tilaa, avaruutta, esteettömiä kulkureittejäja sydämessä kaksi kulkuväylää? Ei tarpeettomasti niin kauaa pitää vaan jättää mielikuva mieleen ja uusia, jos on tarpeen?

Auttaisikohan elävöittävyys hyytymien pienentämisessä, liuottamisessa? Hedelmät, valoisuus, ulkoilu, luonnon ihaileminen, mieltymystenmukainen toimeliaisuus pikemminkin vikkelästi kuin raskain mielin, kivat tekemiset, vipeltävä liikunta jne.

maanantai 15. helmikuuta 2016

A305. Ihmeparannusohjeyritelmä XXVI * Realismikäsitys

Kehon toiminnassa ja siinä, mille tolalle keho jää, jos se hetkestä toiseen tuntuu hiukan tai enemmänkin erilaiselta tai vaivat eri määrin vaivaavat, näyttäisi olevan tärkeää realismikäsitys. Se on jotakin,mille tolalle mieli tuppaa kehoa komentamaan. Huonoa on inhorealismi: "Se on kumminkin aikamoisen huono." tms ja "Ei se parane enää.". Hyvää taas usko kehon tervehtymisen ja terveenä elämisen kykyyn: "Keholla on omaa viisautta, jolla se osaa parantua." ja "Ihmeesti ne haavat vaan sitten kumminkin paranevat." yms.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

A304. Haavat & hygienia ja hygienia & huijuijui

Jos on haava ja haaveen pääsee tai on pääsemäisillään pöpöjä, niin tärkeintä tietenkin on hyvä hygienia. Lisäksi voi kai tuumia (ehkä "Huh huh!"ja) "Huijuijui!", mikä käsittääkseni vähentää pöpöjen tuloa haava-alueelta muualle kehoon ja kai viilentää kehoa niillä seuduin laajalla alueella ja vähentää verenkiertoa kehon pintaosissa ja haavan luona.

En tätä nyt niin tiedä, mutta jos haavaan on päässyt pöpöjä, niin mitä jos olisi tuoreita vihreitä lehtiä, sellaisia, jotka eivät niin helposti ole pöpöisiä, mitä vaikkapa koivunlehtimielikuva minulla on, niin elelisikö niillä jotakin ihan pikkuista ötökkää, jotka jos laittaisi lahdet haavan ympärille iholle, niin korjaisivat ihoa ja kehon pöpötilannetta, jos niin kauniisti toivoisi niiden ja lehtien luonnollisuuden auttan.

Jos tulehdusta yrittää estää viileydellä, niin suomalainen suurin piirtein tietääkin, miten se vaikuttaa, mutta lämpimästä ilmastosta kotoisin oleva kai ei. Kesähelteillä ja helteiden jälkeen on pöpöjä Suomen mittapuulla paljon, lienevätkö nuo yli 25C:n päivälämpötilat ja niiden jälkeiset pari viikkoa. Talvella, vaikka sisällä on 20C-23C, ei pöpöjä juuri ole, tai siis niitä ei ole liikaa vaan elämälle hyvän verran. Pikkupakkasilla tai kylmemmässä ulkoillessa (on paleltumavaara: pidettävä keho lämpimänä!) ulkona ei ole ollenkaan pöpöjä, mikä ei ole elimistölle hyväksi vaan sisälle tullessa tarvitsee huoneilman tervettä ei-vaarallisten pöpöjen määrää. Kun lämpötila on nollassa tai vähän yli, ilmaantuvat ulos ensimmäiset pöpöt, lienevätkö linnuista ja koirankakasta, mutta tuovat paremman olon. Jo 0C-10C on häiritsevän viileää ja pöpötöntä, reipasta liikuntaa ja lämpimiä vaatteita vaativaa. Olisikohan 15C tai yli, mitä ilmanlämpötilana voi väliaikaisesti kestää, mutta tulehduksen estämiseksi olisi kai parempi, ettei keho ole kuuma välittömän haavan seudun ulkopuolella, kuin viilentää kamalasti. Jos esim. tappaisi pöpöjä pitämällä aluetta jonkin aikaa viileässä (5min?) ja sitten 20C:ssa, mutta keho itse saisi olla viileää normaalilämpöä, mikä nyt yksilölle tervettä on, ja jos haavan alue tulehtuu, niin tulehtunut seutu ympäristöineen viileänä pidetty esim. vaatteetta ja verenkierrolla viileämmäksi säädetty, ja muu keho sen verran viileä, etteivät pöpöt siinä pesi, mutta kai kumminkin niin, että pöpöt saa huomata niin osaa sitten terveellä tavalla säätää lämpötilaa ja tulehdusta. ??
Saman ilmaston puiden oksien katselu ja kenties pienempienkin vihreiden kasvien oksien rytmit ym opettavat tunnelmallaan kehon lämmönsäätelykykyä. Jollet osaa, niin voit katsella oksaa kuin taideteosta, jolla on oma tunnelmansa ja hieno tyylinsä ja ne ovat jotenkin elämänviisautta opettavia.

perjantai 12. helmikuuta 2016

A303. Huono elämänlaatu ja terveet elämäntavat, "Elä ja anna..." & kopioimattomuss

Huono elämänlaatu liittyy usein litistymiseen, ulkokohtaisuuteen, keinotekoisuuteen, lyhytnäköisyyteen, muilta kopioimiseen ja ongelmiin tulla muiden kanssa toimeen tai sopia yhteiskuntaan. Noihin ensimmäisiin auttavat terveet elämäntavat, ks. http://opisuomalaisuus.blogspot.fi . Itselleni hyvä versio oli kiva liikuntaharrastus ja runojen hyvälaatuisuuden tuomat painotukset elämässä.
Elint ilaa jää liian vähän, jos kopioi muilta, esim. ottaa mallia muilta seksuaalisen suhteen tapaan melkein aina. Jos on ihan vain omanlaisensa, tulee parempi olo.
Ihmissuhteiden ja yhteiskunnan ongelmat ratkoo suomalainen ohje "Elä ja anna toisten elää!", ks. sama blogi.

A302. Eutanasia ja varautuneen tsempin sentouttaminen vajoten

Minulla oli joskus undulaatteja ja minulla on vaikutelma, että jos undulaatin pari kuolee, niin undulaatti kuolee itsekin. Se on jonkinlainen taito: kun ei enää mene hyvin, kun tunteet sanovat, ettei tahdo jatkaa elämää ilman puolisoa, niin undulaatti osaa kuolla. Käsittääkseni se on jotakin sentapaista kuin lakata yrittämästä varautuneesti tsempata kehollaan, esim. pitämästä jäseniään jännittyneesti, niin niihin kenties varastoituneet myrkyt, kuona-aineet yms vapautuvat elimistöön ja jos silloin haluaa ihan vain vajoten johonkin masennusta muistuttavaan haipua pois elämästä ja kuolla pian pois, niin kuolee - ainakin jos on undulaatti, mutta voisiko tuo toimia ihmisiinkin?

12.2.2016 Tuossa undulaatti jää uskollisesti sen kanssa, mitä rakastaa.
Mutta vaikka minulla olivanha undulaattipari, joka vaikuttivat rakkailta toiselleen je meille, niin ei sosiaalisempi kuollut heti jäyhemmän perään. Mutta joskus vuosia aiemmin, kun kuulin, että undulaatti voi kuolla surusta, sanoin lemmikeilleni, että minusta se on kaunis taito, haluaisin oppia sen. Ja niin minulle ajan kuluessa lukuisten ihan hyvin voivien lemmikkieni myötä syntyi käsitys siitä, miten voi kuolla surusta undulaatin mallin mukaan.

23.12.2017   Elämänlkaadun parantamisesta näin http://kuolemastajasurusta.blogspot.fi/2016/02/suruun-kuolemisen-taidosta.html

tiistai 9. helmikuuta 2016

A301. Alemmuuskompleksi ja toisten noudattaman laatutason arviointi

Yleensä tytöt ja naiset tekevät huolellista työtä ja yrittävät ottaa kaiken huomioon, tehdä tehtävät perfektionistisesti, kun taas pojat ja miehet usein luistavat tehtävänannoista ja tekevät suorituskeskeisesti pikemminkin ohjeen kirjaimen ja sosiaalisen aseman perässä kuin tehtävän idean, sen motivaation ja yhteiskunnan toiminnan, maailman edun ja yhteisön toiminnan tervehenkisyydesta huolehtien kuten naiset. Silloin ei nainen ole huonomi miestä vaan paljon parempi. Toisaalta miesten yksialainen suorituskeskeisyys tuo miehille vähemmän harjannusta kuin naisten perfektionismi naisille, ja niin miesten taitotaso jää siksi alhaisemmaksi. Yleensö on taidoille hyväksi käyttää montaa lähestymistapaa, huolehtia kunnolla asioiden ideasta ja työn motivaatiosta yhteiskunnan kannalta, vaikka se alkuun toisi hitaamman suorituksen ja alhaisemmat pisteet, mutta jonkin ajan kuluessa se jo tuo laajemman ymmärryksen ja paremman osaamisen, paremmin motivoidun työn ja rehellisemmin ansaitun aseman yhteisössä ja yhteiskunnassa, minkä huomaa etenkin suhteessa muihin miehiin.
Ajattelukyvyn oppimisen ohjeita blogissani http://pikakoulu.blogspot.fi , lue etenkin ajattelukurssi blogin alusta. Älykkyyden kehittämisen ohjeita soittolistoilla viudeokanavallani http://www.youtube.com/khtervola . Taitojen ja lahjakkuuksien oppimisen ohjeita Haaveammattiin-blogini http://nopeaoppisuus.blogspot.fi alussa.
Jokainen ihminen on erilainen, niin kuin on mieliruoka kullakin eri, niin on myös eri mieleammatti, mieliharrastukset, arvot, kivoin sosiaalisuuden tyyppi, kivoin seura jne. Jos tavoittelet pisteitä muiden silmissä, niin joudut heidän lempijuttuihinsa, niitä jaksavat loputtomasti kehua ja muuta eivät. Jos sen sijaan satsaat omiin positiivisiin harrastuksiisi, saat onnellisemman elämän ja tunnet tekeväsi töhdellisempää, myös saavutuksesi tuntuvat merkityksellisemmiltä sinusta itsestäsi. Moraali ja "Elä ja anna toisten elää"-ohje tuovat ansaittua asemaa yhteisössä.

A300. Holtittomuus ja taitotason uudelleenarviointi & sosiaalisen paineen vähentäminen

Ihmiset käyttäytyvät holtittomasti yleensä, kun tehtävät menevät yli heidän oman kunnollisen osaamisensa rajojen ja kun niihin on sosiaalinen paine selviytyä niin kuin muutkin tai tehdä nuo työt kun muka hyvin osaavat. Usein sosiaalinen paine syntyy siitä, kun väittä olevansa yhtä taitava kuin muutkin saman ryhmän jäsenet. Holtittomuutta aiheuttaa myös, jos yhteen ammattialaan ja sen ihmisiin tottuneelle ehdotetaan jotakin liian kaukana hänen tai tuon ammattialan osaamisesta olevaa, esim. että jokin keskustelutoveri osaa sellaisia, niin silloin ammatti-identiteetti jotenkin osalla ihmisistä vääristää arvioksi, että osaa sen, mitä muutkin, ja eihän se yleensä niin ole vaan eri ihmiset osaavat eri asioita ja eri ammatit huolehtivat kunnolla ja paneutuen eri asiat ja eri arvot. Myös epätavallinen tilanne, kuten helle, kuume, unenpuute, viimetuntien seuran taso ja seuran käsitykset elämänalueista, joka laskee omaa taitotasoa tavalliseen verrattuna, aiheuttaa holtittomuutta, jollei taitoeroa huomaa ja ota täydesti huomioon.

A299. Sekava pää & hölynpölyn tuottaminen ja Suomenilmastoon sopeutuneella tavalla eläminen

Jos jollakulla on sekava pää ja/tai tuottaa hölynpölyä, se usein liittyy siihen, että hänen kroppansa on palleroisen lämpöisellä tavalla ja hän itse kenties harrastunut tropiikin ihmisistä. Kropalla on Suomen ilmaston tapaan elettäessä omaa viisautta, joka liittyy sen rytmeihin, vireeseen, katselemiseen, toimeliaisuuden polveilevaan virtaan, liikuntaan ja suomalaiseen vinkkeliin elämään (järjellä maisema, katse, tunnelmataju, tuntein elämän ilmiöt, toiminta parhaan ymmörryksen mukaan ja elämänviisaudella osin järjellä ennakoiden). Palleroisen pöpperöisellä liian lämpöisellä kroppa ei ole sillä tavoin viisas, vaan jos silloin luottaa kroppaan kuin se olisi viisas, tuottaa hölynpölyä ja sekavuutta. Palleroisen järki löytyy kai katseen kohdalta mutta oikea tervehenkinen isompi ymmärrys suomalaiseen ilmastoon sopeutuneiden terveiden elämäntapojen kohdalta. Palleroisuutta tarvitaan joskus, esim. jonkin verran kylmästä sisälle tullessa lämmetessä tai pakkasella ulkoillessa, loma-aikaa suojatessa, keskittyessä taiteeseen, paranemiseen tai uskontoon tms vaativaan tunneviisautta sisältävään taitoon. Mutta jos talviajan palleroisuutta jää jäljelle ilmojen lämmettyä (jo nolla tienoo on suunnilleen puoliväli talven kylmimpien päivien ja kesähelteiden välillä asteissa mitattuna eli pikemminkin syksyn ja kevään säitä), se on kuin kuume ja jos sitä kuumeen tapaisena kohtelee, löytää kai terveet elämäntavat ja tervehenkisyyden hiukan viileämmän suomalaisen elämäntavan vaalimisesta.
http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/02/vuodenkierto-ja-henkinen-hyvinvointi.html
http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html

A298. Addiktio ja samojen tarpeiden täyttäminen tervehenkisesti

Jos ihmisellä on addiktio johonkin, hän kai jollain tavalla saa siitä jotakin, mitä tarvitsee tai kaipaa. Silloin auttaisi täyttää sama tarve & tarpeet laajemmin tervehenkisesti jo etukäteen ennen kuin seuraavan annoksen aika lähestyy, esim. ainakin puoli tuntia aiemmin.
Esim. jos Suomen ilmastossa osa tottuu juomaan paljon teetä, täytyisi ainakin lämmön ja viihtymisen tarpeet täyttää etukäteen sekä jotain pikku tekemistä silloin tällöin.
Jos tupakanpoltto liittyy työhenkisyyteen, työhenkisyyden näkemiseen hienona ja tavoiteltavana, niin auttaisiko muutamaa astetta kuivempi työ, jos juuri kuivuutta mm. arvostaa?
Jos huumeiden käyttö liittyy viihtyvyyteen, niin auttaisiko lämpö, hyvä lämmin ruoka, tervehenkinen ulkoilu, liikunta, vilkas sosiaalinen elämä, kivat harrastukset, elämänviisaana pitämäänsä elämäntapaan kuuluvat vaatteet, viihtyvyyden ja osin kiehtovuuden perusteella valittu työ tai opiskeluala, elämänlaatua arvostavat tuttavat, paikkakunta jolla viihtyy, yms?

Katso kohta 12. Sokeritauti ja positiivinen asenne luonnollisiin virikkeisiin  20.1.2013  http://parantamisesta.blogspot.fi/2013/01/sokeritauti-ja-virikkeiden-paljous.html
ja http://opisuomalaisuus.blogspot.fi Terveet elämäntavat sekä Vuodenkierto

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

A297. Yskä & keuhkoputkentulehdus ja leppoisa vapaa-aika & kivat harrastukset

Netti opastaa, että keuhkoputkentulehdus on jokseenkin sama kuin yskä. Yskää esiintyy usein yhdessä äänen käheyden, nuhan ja kurkkukivun kanssa. Flunssan yhteydessä siis. Joskus yskä voi tulla syvempää ja irrota keuhkoputkesta limaa.
Tuosta tulisi mieleen, että kurkkukipua tulee, kun itkettää, äänen käheyttä, kun ei haluaisi sanoa jotakin, kun tunteet ovat vastaan sen sanomista, ja itkiessä tulee nuhaa. Yskä taas tuntuisi liittyvän kuivaan epäenergiseen työntekoon kuten vaikka kouluun, jota syksyllä on paljon, mikä rankkuus tuntuu, kun ilmojen viiletessä paetaan sisälle ja päiuvän valoisa vapaa-aika lyhenee tuntuvasti, niin että huojennusta koulusta, opinnoista ja työstä on vähemmän per päivä, viikonloppuisin tosin jotakin. Omaa rennompaa vapaa-aikaa etenkin päivänvalon aikaan tekee hyvää ihan niin kuin leppoisampi tahti joulun lähestyessä ja jouluvalmistelut. Ehkä musiikkivoisi tuoda samaa, viikonloppujen ulkoilu ym tunteiden ja tervehenkisyyden kannalta hyvin kytetty päiväsaikainen vapaa-aika, sekä kivatharrastukset!
Jos työhön on enemmän samaistunut sydämellään, identiteettinään, niin näkyisikö se syvemmältä tulevana yskänä?

 

26.12.2020   Pesin käsin vaatteita ja tulin laittaneeksi ihan liikaa pesuainetta. En kai huuhdellut käsiäni sen jälkeen kovin hyvin, ja vaatteita kuivamaan laittaessani tuli minulle kröhä, vaikkei aiemmin ollut ollut merkkiä sellaisesta, eli voikohan käsien ja ranteiden antiseptisyys aiheuttaa pöpöjen tarpeen, jonka vuoksi kröhä? Viileä iho kai tyypillisesti aiheuttaa sekä ihon seudun antiseptisyyttä että vilustumisoireita.

A296. Keuhkokuume ja luontoelementti

"Keuhkokuumeen tyypilliset oireet ovat nopeasti nouseva kuume, kylki- tai vatsakipu, uutena alkanut tai pahentunut yskä ja hengenahdistus. Poikkeuksellinen väsymys ja sairauden tunne ovat keuhkokuumeelle tyypillisiä yleisoireita, ja hyvin iäkkäillä nämä sekä sekavuus voivat olla sen ainoat oireet."
(http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00273)
Nopeasti nouseva kuume tai kuume ylipäätään viittaisi lämmönsäätelyyn. Kylmettyminen on kai yleisin keuhkokuumeen syy. Silloin haluaa kovasti olla sisällä lämpimässä, tulla äkkiä pois ulkoilemasta sisälle ja ei mennä ollenkaan enää lähiaikoina tai päivinä ulos. Se taas huonontaa elämänlaatua ja elinoloja olennaisesti. Ihminen tarvitsee ulkoilua, luontoa, liikuntaa, vaihtelua, vapautta, virikkeitä, sosiaalisia kontakteja, tervehenkistä elämänsisältöä, harrastuksiaan ym laajempaa elämänpiiriä. Niiden puuttuminen, äkillinen luopuminen niistä voi kai tuntua kylkikipuna ja huonot lähitulevaisuuden näkymät elämänlaadun kannalta vatsakipuna. Auttaisivatko esim. viherkasvit, kukat, ikkunasta näkyvä puun oksa, lämmin mukavan värinen viltti yms kivat talvivaatteet, harrastusvälineitä jossakin näkyvillä, seuraa mm. laittamassa ruokaa, ehkä musiikkia tai radio, lemmikkieläin? Liika sisällä istuminen voi väsyttää ja jatkuessaan tuoda kipeän olon, visuaalisten virikkeiden vähyys ja elämänrytmin tapahtumattomusu tuoda sekavuutta: asioita jäsennetään muistiaineksen luomaa taustaa vasten, ei tyhjän päällä. Kanssa, jos tekemisten ja ajattelun rytmiä, rakennetta on tukenut kehon tietynlainen tavanomainen jännitys, asento ja liikkumistapa & liikkeen rytmit, niin kuumeen myötä kehon lihäsjännitykset ja rytmit muuttuvat ja niin tavanomaisen perspektiivin tavoittaminen voi olla hankalaa kuumeiselle, joka ei muutenkaan juuri silloin elä tavallista arkeaan vaan on keskittynyt sairastamiseen, paranemiseen ja paremman olon tavoitteluun, ehkä lähipäivien järjestelyjen vaihtamiseen yms. Kanssa jos sisällä olemisen pakko on epämiellyttävä, niin se aiheuttaa yleensä joidenkin aiheiden kaihtamista, mikä voi tehdä katkoja ja hyppyjä ajatuskulkuihin ja tekemisiin.

9.11.2018   Joskeuhkokuumeessaliman kertyminen henkitorveen niin paljon,ettei pysty hengittämään,on se syy, miksi keuhkokuumeeseen voi kuolla, niin onkohan limanerityksen syynä se,että kylmä tai viileä ilma on liian antiseptistä, tuleeliiaksi ikään kuin iholle,kun taas oikeasti ihonpinnan tulisi olla niin lämmin,että lämmittää ilman siinä vieressä ja onainakiniho ja usein ilma siinä lähellä terveen pöpöistä. Niin auttaisikohan limaneritystä vähentävästi,jos menisi keittiöön ja laittaisi ruokaa tai istuisi lämpimän ruokalautasen äärellä, vaikkei söisikään. Laittaisi vaikka pataa, sehän saa hautua lämpimänä pitkään, jos tarvitaan.Syödä ei ole kaipakko, tai voi syödä lusikallisen kerrallaan, jos haluaa.Keittiöön ei saisi tulla tautipöpöjä yhtään, joten parempi olisi jokin muu lämmin paikka, missä sairas saa olla ja minne voi ottaa vilttiin käärityn lämpimän/kuuman ruoka-astian, jossa vain kansi vähän raollaan tms.

16.10.2019   Tuuleta huone kuivaksi, ts kunnes ilma lakkaa olemasta viileän kosteaa, niin ilma lämpenee helpommin.

4.4.2020   Noudata tavallisia vilustumisen hoito-ohjeita, mm lämpimät vaatteet, jotka peittävät ranteet kämmeneen asti ja nilkat ja rintakehän kaulan tienoon. Vaatteiden kuuluisi olla sen verran väljät, että niiden alle mahtuu lämpimän ilman kerros.

A295. Mers ja työnkuvan elävöittäminen & viisaampi tapa tehdä töitä

Lui tässä myös mersinfektion oireista:
"Tämän hetkisen tiedon perusteella suurimmalla osalla sairastuneista henkilöistä on ollut vakava hengitystieinfektio, esim. keuhkokuume. Taudinkuvaan on kuulunut kuumetta, yskää ja hengenahdistusta, joissakin tapauksissa munuaisten vajaatoimintaa. Useilla sairastuneilla on todettu myös ripulia. Immuunipuutteisilla henkilöillä taudinkuva on saattanut olla epätyypillinen. Diabetes, sydänsairaus ja tupakointi lisäävät riskiä sairastua vakavaan MERS-koronavirusinfektioon. Henkilöillä, joilla ei ole perussairauksia, MERS-infektio voi olla lieväoireinen tai oireeton."
(https://www.thl.fi/web/infektiotaudit/taudit-ja-mikrobit/virustaudit/koronavirus)
Kuume viittaisi vireen vaihteluun, lämmönsäätelyyn tms ja ehkä työorientoituneisuuteen. Yskä viittaisi vähäenergisen valinnan tekemiseen tähänastiseen verrattuna, eli ehkä kiinalaiseen tms työhön, ja hengenahdistus elimahdollisuuksien yllättävään vähyyteen, mikä kai myös sopisi aasialaistyyppiseen työhön. Jos tulevat elinolot ovat vaikuttaneet elämänviisauden osalta köyhiltä, olisi se ehkä voinut aiheuttaa lisäksi ripulia. Munuaisten vajaatoiminta tuo mieleen glup-tuntemuksen eli jotensakin vaisun reaktion. Jos immuunipuutteisuus liittyy vieraiden ihmisten laskemiseen lähelle, olisi näiltä voinut tulla sosiaalista ja seksuaalista vaikutetta ja sen myötä näiden asenteita työhön, elämään, yhteiskuntaan jne. Diabetes ja sydänsairaus lienevät eläkeläisten tauteja eli merkkejä siitä, että lähtöelämäntapa oli kovin kaukana työelämästä, kun taas tupakointi kai liittyy työhinkuun tai työelämän ihannointiin, jolloin työtä on voinut tulla kamalan iso annos. Jos taas olisi hyvä perusterveys ja perusterve elämäntapa ja luonteenlaatu, niin osaisi luultavasti hyvällä tavalla suhtautua työhönkin.
Eli auttaisiko tuohon nyt tuon työnteon tervehenkistäminen, elinvoimaistaminen, elävöittäminen, kauniit tervehenkiset arvot yhteiskunnassa ja elämässä muutenkin. Vanhemmalle väelle kai enemmänviisautta työntekotapoihin.

A294. Kaikki prakaa ja nojautumiskohteiden vaihtaminen tervehenkisiin

Jos kaikki prakaa, niin luultavasti nojautumisen kohteet ovat liian huonotasoisia, liian huonot elämäntavat omaavia ja aivan liian epärakentavia, kenties vihamielisiä, ja epäviisaita. Tarvitsisi verrata aikaan ennen prakaamisongelmaa tai hyvinä aikoina ja vaihtaa nojautumiskohteet tervehenkisiin, ihan vain muihin erilaisiin mutta lupaaviin, joita ei ole huonoina aikoina erityisemmin ajatellut, tai siis niihin tähdännyt, satsannut tai nojannut, ihaillut tms.

26.1.2020   Jos tunnistaa hyväenergiaisen eli hyväntuulisen tekeväisen elävöittävän ja huonoenergiaisen eli prakaavan, voimattoman, huonosti sujuvan, epäonnisen, niin voi huomata että huonoenergiaisuus siis esim. väsymys, kehon energiavarantojen loppuminen ja turaaminen tuovat huonoa onnea, jonka määrän rajana on se, miten sivistynyt ja tervehenkinen samalla ovat, ne kun ovat hyväenergiaisia kantavia asuioita. Tällaista huonoa onnea voi tulla myös vaikutteena muilta, osin osisaalisuuden myötä sinun nojatessasi heihin ja osin siksi, jos he uupumuksensa vuoksi nojaavat siunuun muullakinlailla, niin jotakin heidäön tyylistään ja siis myös epäonnestaan tulee sinullekin, ja jos olet tottunut taitavampaan tekemiseen, niin epäonni vai siis heidän taitamattomuutensa piirteineen on sinulle isompi rasite kuin heille itselleen tavallisesti turaavina. Siihen yleensä auttaa syöminen, ruokoileminen, oma hyväenergiaisuus, jokin työmäinen hyväenergioinen tekemisesi, joka aina valtaa elämäsi, sekä jokin tarjottu kuten kauppa joitakin tuotteita onnistuneesti tarjoaa tai kuin nuorille on harrastuksia, joista pitävät. Myös musiikki auttaa hyväonnisuuteen päin, ja luonto & terveet elämäntavat, sivistys, hyvä tahto ja vaalivuus aika laajalti maailmassa kuin omana tehtävänä olisi auttaa muita, vaikkeivät nämä juuri sinun autettavasi prototyypiltä vaikuttaisi.

A293. Puuttumaan jäänyt ansaittu asema ja perusasiat selkeästi

"Tyhmä huomaa siis vain vähän. Hänen ajtuksiaan on muiden helppo seurata. Niinpä ryhmissä usein käy niin, että tosissaan hyvälaatuista jälkeä tekevä tyhmä saa kaikkien arvostuksen ja tuen, siis asemaa. Mutta fiksut, joilla on uusia ideoita tarjottavanaan, jäävät monille liian korkealentoisiksi jsa niin heille vastataan "juu, ehkä niin" tms. joka osoittaa, ettei kuulija ole itsde ajatellut samoja linjoja, ja niin suurin osa hyvistä rakentavista ehdotuksista jää helposti käyttämättä. Tästä johtuu mm. naisten ja muiden fiksumpien huonoi asema: heidän hyvin perustellut mielipiteensä, saati sitten omat päähänpistonsa, ohitetaan helposdti kokonaan."
http://pikakoulu.blogspot.fi/2013/07/vaarinkasityksia-ajattelukyvysta.html

Toisten ajattelukykyä voi myös nostaa: ks. saman blogini ajattelukurssi ja älykkyydenkohotusohjeet. Mutta helposti käy niin, ettei muisti kanna, jollei ohje ole tutun kuuluinen ja oman tasoinen, tutusta vinkkelistä, joten kirjalliset ajattelukyvyn kehitysohjeet ovat parempia kuin hienovaraiset. Toisaalta arkijärkeen on hyvä luottaa ja sitä yleensä myös muistaa hyvin.

Joillekin ulkomaalaisille, aivan eri ammattialan ihmisille ja niille, joilta jotkin perustaidot ovat ruostuneet tai muuten heikentyneet uiän myötä, saattaa käydä niin, että vanhastaan luulee ansainneensa jonkin aseman, esim. jokseenkin saman, mitä muutkin, muttei sitten olekaan huolehtinut moraalia tai laatua niin hyvin kuin olisi tarvittu tai mitä muut ovat osanneet ja huolehtineet myös, ja niin ei ansaitsekaan hyvää asemaa, jollei ensin korjaa virheitään pois.

A292. Sydänvaivat & rintakipu ja viisaiden etsiminen & elinvoimaisesti eläminen

Sydänvaivoja on ihmisillä yleensä vanhalla iällä, kun itse on jo ehtinyt oppia taitavammaksi kuin työikäiset ja niin ei voi nojata kaikkiin, esim. nuorempiin sukulaisiinsa yms, vaan jos yrittää nojata, muttei siinä ole taitoja heillä, millä kantaa, niin alkaa kolottaa, on kuin tyhjään nojaisi, mikä voi tuntua rintakipuna, mihin auttaisi viisaiden etsiminen ja juuri viisaisiin nojaaminen.
Vastaavasti oma nuoremoien vuosien taitotaso ei kanna niin hyvin kuin mitä vanhemmiten olettaa omien taitojensa kantavan, ja niin tarttisi satsata suurempaan viisauteen, elää viisaammin aikilla elämän saroilla, elinvoimaisemmin, tervehenkisemmin, vanhvemmin, virikkeiden mukaan lähtien eikä lösien kuin juuri töistä tullut nuorempi polvi, jolla ei ole vapaa-aikaa niin paljon tukenaan.

A291. Ihmeparannusohjeyritelmä XXV * Elämän virta ja oireet vain lisänä

Tuossa kun äsken mietin keltakuumeen oireiden perusteella, millainen tilanne sen voisiaiheuttaa, niin huomasin, että jos tavalliseen elämän virtaan tulee tunteiden ilmaisun ja sosiaalisuuden sekä elämäntavan osalta sellainen olo, sellaiset piirteet, niin siitä syntyy kuva siitä, mikä elämäntilanne taudin voisi aiheuttaa. Ja tavallisella tervehenkisyyden tajulla voisi ehdotta jonkin parannuksen.
Mutta toisaalta kun jäin juttelemaan koirani kanssa elekielellä ja ilmein aiheesta, niin huomasin, että jos se esim. painottaa kuumeen tuntemusta jossakin sosiaalisessa tilanteessa tai elämäntilanteessa, missä olisi sellainen kuumeen suuntainen tai kuumottava piirre, niin jos tuo kuume luokittuu oireeksi ja se katsoo asiaa oirekeskeisesti, niin se onkin tavalliseen tapoaan sairastunut. Sen sijaan, jos katsoisi elämän virtaa tavallisena tervehenkisenä elämistään ja huomaisi, että siihen tuli nyt tuollainen kenties liiallinen variaatio tai reaktio tms, niin siinä olisi ohje parantumisesta eli tuo terve elämäntapa pääjuonteena ja niin ilmeisesti pysyioisi terveenä.

A290. Keltakuume ja sivistynyt näkökulma työn rooliin yhteiskunnassa ja elämässä

Luin sitten keltakuumeenkin oireistaja sain siitä vaikutelman, että sairastunut on kiinnostunut työkeskeisestä huonolaatuisesta kuivasta teoreettisuudesta, siis enemmän kuin ennen, juuri muutamana viime päivänä kiinnostunut, muttei halua myöntää sitä. Esim. roskalehtien lukemisesta annetaan joskus tällainen kuva: sensaatiomaiset, kenties rahanhioiset otsikot houkuttalevat mutta sisältö on vahingollinen. Eli sivistyneempi käsitys työstä ja työtehosta (terveet elämäntavat, koko ymmärrys, viisaus, elämänviisaus) sekä rahan ja työn kanssa moraalin vaatimus ja sen tukeminen yhteiskunnan käytännöillä ym sivistysmateriaalilla.

A289. Kolera ja että koulutetut välttäisivät totalitarismia & suvaitsevaisuus

En tätäkään niin tiedä, mutta eikö ripuli usein liity siihen kun henkisesti "maha ei kestä" jotakin? Eli jos vaikka jokin juttu on huonolla tavalla institutionaalinen, epäviisas, paljon typerämpi järjenjuoksultaan kuin terve järki, heittää pois paljon elämänlaatua, paljon tilaisuuksia elämänviisauteen, niin äkkiä sen kohdatessaan esim. sosiaalisesti, kun joku muu sitä miettii tai on pulassa sen kanssa, tai vaikkapa jonkin vieraan kulttuurin tai vieraan ammatin esineen muotoilussa, niin menee maha kuralle, kun ei haluaisi sellaisen totalitaristisen typerän koulutetunjärjenomaisuuden kanssa olla tekemisissä, ja sen mukaan, meneekö uhka oman itsen osalta kaukaa oghitse uhkaamatta vai omien elämänolojen kohdalla juuri, niin saa joko lievän ripulin tai rankan. Myös sosiaalista kautta hajusta, tilanteiden hengestä, rytmityksistä yms voisi saada käsityksen siitä, millaisesta j'rjestä on kyse. Siihen auttaisivat kai koulutetun järjen åerustelut, sen tervehenkinen motivaatio kerrottuna ja katsottuna, ettei sovelleta sen laajemmin eikä liian yksisilmäisesti laajemman ymmärryksen ja esim. ryhmien väliset suhteet unohtaen, sekä arkijärjen ja elämänmyönteisyyden suosiminen koulutyuksen taholta.

A288. Vihurirokko ja ettei valehtelisi niin epäviisaasti

Vihurirokon oirreiden kuvaus toi mieleeni valehtelijan, joka valehtelee niin epäviisaasti, että häntä alkaa epäilyttää siinä samalla ja jotenkin asiat jäävät noiden valheiden myötä heikommalle pohjalle. Eli ei pitäisi valehdella niin epäviisaalla tavalla.
Jos sikiö matkii äitinsä valheita, kenties itseensä liittyviä, niin voi siitä aiheutua oireita kuin karttaisi jotakin huomiota tai jättäisi jonkin tavalliseen elämiseen kuuluvan tekemättä tai huonosti tehdyksi. Voihan olla, ettei kaikkea raskauteen liittyvää haluta sanoa ääneen, mutta jos ne ovat tavallisia juttuja, jotka raskaana olevat äidit kohtaavat jossain välissä raskauttaan, niin kai voisi miettiä jotain keinoja elää viisaammin niiden ylitse.

A287. Tuhkarokko ja eläväisyyden arvostaminen

Luin nyt tuon tuhkarokonkin oireiden kuvauksen ja mieleeni tuli, että jos (lapsi?) arvostaa niinä aikoina tavallista enemmän sisätilamaista teoreettistä ei-tervehenkistä ei-luontoon-liittyvää ajattelua ja elämäntapaa, on siis epäviisaan keinotekoisuuksiin satsaava, niin tulisiko siitä tuollaiset oireet? Jos vaikka huhuna laoselta lapselle tuollainen näkökulma? Auttaisi siis kai eläväisyyden arvostaminen, tervehenkisyys, terveen järjen arvostaminen ja epäilevä asenne keinotekoisuuksiin ja julmaan/elämänkielteiseen teoreettisuuteen.

A286. Isorokko ja laitosmaisen järjen vallan karsiminen

En nyt tätä ollenkaan tiedä, mutta luin isorokon oireiden kuvauksen ja tuli mieleeni, että eikö usko huonolaatuiseen laitosmaiseen järkeen parhaana hyväätekevänä ymmärryksenä toisi jotakin tuontapaista: siihen satsaa kuin terveeseen järkeen ja tervehenkisyyteen, mutta se ei kanna vaan senpuoleiset osat pettävät: suu ja iho kärsivät. Alun kuume, pään- ja selkäsärky sekä väsymys olisivat kai huonoon työntekotapaan liittyviä oireita, esim. lähiympäristön tai median huonolla tavalla tekevien liian koulutetusti ja tehottomasti joskin haittapuolia omaavalla tavalla ajattelevien miesten vaikutetta. Eli auttaisi karsia tuollaisen huonon järjen asemaa, ks. esim. ajattelukurssini älynkohotusohjeita ja eri ajattelutyyppien älykkyyden arvioimisesta http://pikakoulu.blogspot.fi .

lauantai 6. helmikuuta 2016

A285. Työpäivän jälkeinen uupumus ja polveilevuus

En tätäkään niin tiedä, mutta arvelisin, että jos työpäivä on uuvuttava, niin palautuminen on tärkeää ja siinä on tärkeää, että säätää oikein, mikä määrä mitäkin, milloin ja että on monenlaista, mitä tarvitsee. Kovin kaavamaisesti se ei siis oikein käy, kun ei siinä ole säätöjä, vaan jos töistä lähdön aikoihin ja työmatkan sekä kotona ensi ajat tekisi jotenkin polveillen niin, että olisi omnenlaista mutta päivästä toiseen eri verran niin että kunkihetkiset tuntemukset määräisivät, mitä, milloin ja miten paljon, niin sujuisiko palautuminen paremmin. Vapaa-ajalle "Elä ja anna toisten elää!" tuo tilaa omien ja muiden tunteiden ym tarpeiden noudattamiselle, miksei työhönkin.

perjantai 5. helmikuuta 2016

A284. Parantumisen harjoittelun mahdollisuudesta

Näistä parannusohjeyritelmistäni olen saanut sen vaikutelman, että tekemisentapa, mielenvire, tunnelma, kiinnekohdat, elämäntavat, olo, teot ja sosiaalisuus vaikuttavat siihen, miten paranee. Eli jos oikealla tavalla olisi, oikealla tavalla tekisi, niin paranisi, ainakin paranisi paremmin. Mutta mikä siis on oikeanlainen tapa, miten siitä saada langanpäästä kiinni? Olen kirjannut ihmeparannusohjeyritelmiini vaikutelmiani parantumista edeauttavista tekijöistä. Eli niihin ainakin voisi satsata. Luulen, että paras harjoittelukohde on jokin pieni vaiva, joka osan aikaa on ja osan aikaa ei, ja joka ei vaivaa niin suuresti, että tervitsisi mennä lääkäriin tms. Esim. vaikka että on istunut huonosti ja jokin jäsen on jumissa, puutunut tai kolottaa, tai että on pikkuhaava, hiertymä, jokin kohta kehosta rasittunut tms. Niin saisi siinä sitten kokeilla, miten osaisi säätää olemistaan ja yrittämistään niin, että tulisi parempi olo, kokeilla eri vaihtoehtoja ja etsiä sellaisia, joista tulee koko ajan hyvä olo ja paranee. Olisi siitä kertynyt sitten jo jonkinlainen käsitys siitä, miten keventää vaivoja ja parantua. Niin osaisi sitten paremmin, jos joskus on jokin oikea tauti tms.

Ja jollei osaa parantaa pikkuvaivaansa, niin kumminkin, kun se menee välillä päälle ja välillä pois päältä, niin syntyy jonkinlainen vaikutelma siitä, mistä se voisi olla kiinni. Ja niin vähitellen ajan myötä paranemisesta harrastumalla voi oppia, mikä tuo hyvän olon ja terveyden.

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

A283. Heikotus nivelissä & etova olo ja ettei haaveile lukemisesta

Jos turvaa johonkin keinotekoiseen, niin se ei suju, ei tue elämää, ja tulee jotenkin heikko olo, jotenkin sellainen "ettei voi" ja samaan aikaan etova olo, kun turvaa vääränlaiseen.
Lukemisen usein tunnistaa, että mikä on mitäkin, millaista lukeminen ja lukemisen anti, miltä istuminen vaikuttaa jne, mutta jos vain haaveilee lukemisesta, niin voi ladata liikaa odotuksia toimimattomaan, luonnottomaan ja silloin tulla helpommin oireita, mihin siis auttaisi, ettei haaveile lukemisesta ainakaan jatkuvasti. Kanssa jos ottaa mallia lukemisesta haaveilevista, niin ehkä voi tulla samantapaisia oireita.

A282. Pahuus ja "Elä ja...", itsekkyys, tervehenkisyys, kokonaiskuvat & aihepiirien taju

Jos ihmisluonto on sama kuin terveet elämäntavat, on se hyvän ja pahan kannalta aika neutraalia: sekä kovan maailman kestävää että yhteisen tulevaisuuden hyvälle tolalle huolehtivaa. Oikein jäsentäen voisi siis ihmisen toiminnan nähdä tervehenkisen elämäntavan osasista koostuvana ja siinä mielessä moraalisesti ok:na. Mutta jos tekee isoja ajatusvirheitä tai rajaa vaikutusalueet väärin, niin lopputulosvoi olla paha. Vaikutusalueiden rajaamisessa hyvä ohje on "Elä ja anna toisten elää!", mikä myös jättää yksilölle niin paljon elintilaa, että pahanteon tarve elintilan saamiseksi jää vähäiseksi. Terve järki ja kokonaiskuvat tarvitaan siinä avuksi.
Jos jonkun vaikutus on ihan pielessä, on hän usein eri aihepiirissä kuin mistä oikeasti on kiinnostunut ja usein eri kokoluokassa myös. On tavallista, että hän on väittänyt olevansa kaikin tavoin hieno ja kelvollinen vaikka mihin ja joutunut sitten niihin ja se onkin ollut toisten haave-elämää eikä hänen omia juttujaan, jotka puolestaan olisivat löytyneet erikoistumalla niihin, mitä muut eivät olisi pitäneet hienona, kiinnostavana tai arvostettavanakaan, mutta mikä yksilölle olisi kai ollut sitä haave-elämää.
Helpoiten saa kaiken kohdalleen, kun on tervehenkinen. Se on se ikiaikainen ratkaisu kaikkeen. Ja itsekkyys on osa sitä, mutta nuo vaikutusalueiden rajat muisten.

http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html

tiistai 2. helmikuuta 2016

A281. Uskonnollisuuden puuttuminen ja ihmissilmä&kokoluokkien taju

Käsittääkseni ihmisillä yleensä on paikka uskonnolle ja vain käytännön seikat pitävät ateistit poissa uskonnollisuudesta, jos nekään. Yleisin ongelma on sotkea hankalat ihmissuhteet valtaan uskonnon kontekstissa, esim. typerän kaavamaiset ja suvaitsemattomat tai ihmiset, joiden maailmankuva ja vastuuntunto eivät ole kyllin laaja-alaiset.
Jos ihmisen tyylistä tuntuu puuttuvan uskonnollisuus, se yleensä on kuitenkin mukana käsityksessä olevaisen luonteesta, jumalasta maailman, etenkin luonnon, ihmeiden (luonnontieteellisessä mielessä) selityksenä tai niiden yhtenä tekijänä. Ja usein myös maailman isoista asioista ja moraalista kiinnostuneena sen sijaan, että jaksaisi kiinnostua, ehdinkö bussiin, jollei se liity mihinkään järisyttävän tärkeään. Esteenä uskonnon tiellä on kai silloin, että maailmankuva näkyy tyylissä, kun taas uskonnon mukaan tyylissä kuului näkyä luonnollisella tavalla uskonnollisviritteisesti eläminen ja rukoukset maailmaa koskettavista aiheista vain silloin tällöin lisänä, hyvää toivovien tunteiuden tuodessa niihin väriä eikä ajattelun kaavamaisuuksien muodon.

A280. Dengue kuume & hyttysten aiheuttamat taudit ja ettei ajattele mitään hyttysiin liittyvää

Kuumeesta katso
A251. Malaria & trooppiset kuumetaudit ja lämpötilantaju, oikea lämpötila & ruoka   19.1.2016

Hyttysenpistoista leviävissä kuumetaudeissa (mm. dengue kuume) taudin syynä voi olla hyttysen "iik yäk piston ääk sairastunko nyt hyttysenpistosta" tuoman vähäverisen kylmäävän olon sotkeminen lämmönsäätelyn verenkierronsäätelyyn, kamalan tulevan ajattelemisen tuoman oksetuksen, hyttysen neulamaisen kärsän ajattelemisen kehon sisäosissa tuomat krampit ja kivut "iik yäk kun saisin sen pois mikä tuli hyttysenpistosta kehoon"+kauhu sotjkeminen kehon normaaliin toimintaan, mm lämmönsäätelyyn ja lihasten vireeseen lihasjännityksiin. Eli pitäisi kai tuumia, että jos en ajattele hyttysenpistoja ja niiden vaikutuksia vaan kaikenlaista tervehenkistä, niin vaikutukset hälvenevät pois, vähän niin kuin terveet elämäntavat hälventävät elämäntapasairaudet.
Ei siis saisi ajatella mitään hyttysiin liittyvää, ei esim. dengue kuumetta hyttysiin liittyvänä, jottei esim. kehon tunnelma mene vääränlaiseksi, huonoksi sotkien elimistön toimintaa. Sen sijaan pidettävä kehoaan positiivisten tunteiden mukaisesti ja tervehenkisesti, jotta on hyvä olo ja keho toimii oikein.
Jos ja kun dengue kuume liittyy hyttysiin, aiheutuu hyttysistä juuri, niin väärnlainen tunnelma kai meinaa hyttysten tuomaa tunnelmaa sekä taudinpelkoa eikä muita samantapaisia tunnelmia: esim. jos pidät lukemisesta tai viilennetyistä sisätiloista, niin eivät ne kai aiheuta tuota tautia, joten ei niiden tunnelmaa tarvitse välttää, kunhan ei sotke sitä hyttysten tuomiin tunnelmapiirteisiin.  Hyttyset luontokappaleina ja kai sosiaalisina, sisätilojen koneelisen ilmastoinnin tuoma keinotekoinen viileä lämpötila ja lukeminen mielikuvineen ja kirjoineen ovat eriluonteisia ilmiöitä ja siksi niillä on kullakin eri tunnelma, vaikket erottaisi tunnelmasävyjä niin tarkkaan. Hyttysten ajattelemisen sijaan mieti siis jotakin mielestäsi kivaa mieluusti tervehenkistä.
Voiko olla, ettei hyttysten ajattelemista pitäisi yhdistää pelkoon siksi, kun hyttystä pelottaa kamalasti, että jokin iso läiskäisee sen ja siinä käy sille kehnosti. Hyttysen aikaskaala vain on toinen kuin ihmisen.

Katso ehkä myös
178. Kivut energianpuutteesta ja lämpö sekä positiivisen mielin puuhaaminen  25.11.2015

Jos on vaikea tarkoituksella olla ajattelematta jotakin, niin ei juju ole, ettei kertaakaan ajattelisi vaan että ajattelisi mahdollisimman lyhyen hetken kerrallaan hyttysiä ja ei niin usein myöskään ja mieluummin pinnallisesti kuin aiheseen mitenkään sukeltaen tai sitä tuntein paisutellen.

maanantai 1. helmikuuta 2016

A279. Unen piirteitä valvetajunnassa ja uni lepoaikana, johon valveen projektit eivät puutu

Ihminen tarvitsee lepoa, päivän urautumista irti päästämistä, uutta alkua aamulla viisaammalta pohjalta viisaammalla tavalla.
Unen on siis oltava erillinen vaihe, jolloin ei skarpata päivän valvemielen keinotekoisesi ylläpidettyjen mielekkyyksien ylläpitämiseksi, jottei ihminen uuvu valvetajunnan tarpeellisten piirteiden osalta ja unen piirteet siirry valvetajuntaan, kun yönunen aikana niille ei ollut tilaa.
Unen ei siis kuulu olla päivän toimeliaisuuden jatke eikä päivän valveillaolon unen jatketta. Siksi ei saa illalla yrittää skarpata, että olisi jotenkin järkevä, luonnoton unissaan. Eikä saa pitää unipäiväkirjaa ja yrittää muistaa uniaan.
Unissa ei ole päiväajan mielekkyyksiä. Niinpä omien unien järjen etsiminen näyttää kapeuttavan kykyä tajuta päiväajan valveillaolon mielekkyyksiä ja toisaalta vähentävän rentoa kykyä lähteä luontevasti ja tunteidenmukaisesti asioihin mukaan järjen mukana pitäen.

Käsitykseni unista
Ihminen urautuu ollessaan illalla väsynyt ja urautunut tekeminen on turaavaa, helposti epäonnistuvaa ja paikoillaan juuttuvaa, näköalatonta ja muita asioita huomioimatonta, paljon tyhmempää kuin sama ihminen virkeänä. Väsyneenä ei jaksa yrittää yhtä hyvin. Niinpä tarraa selkeisiin onnistumisiin ja maamerkkeihin sekä saman onnistuvan toistamiseen, mistä kai syntyy urautuneisuus ja urautuneisuuden huono laatu, paitsi että huonosta laadusta iso osa johtuu siitä, ettei huomioi kyllin laajaa joukkoa asioita.
Ihminen menisi siis tyhmäksi ja osaamattomaksi, jos tekisi urautuneesti. Uni on keino päästää urautumista irtija aloittaa aamulla viisaammalla tavalla uusi päivä kuin lomalta juuri tulleena.
Unessa on ainakin minulla usein jokin aihe, jolla on tai on olevinaan oma mielekkyytensä, joka jotenkin muistuttaa päiväsaikaisen tekemisen mielekkyyksiä, etenkin niistä tekemiäni merkintöjä, että tät on tärkeä seurata nyt, tehdään tätä juuri nyt. Ja niin uni jatkaa ja ne mielekkyydet ovat mukana mutta johtavat johonkin ihan absurdiin ja niin on pakko lieventää noita päiväsaikaisia tärkeyden tunnemerkintöjä yms tai yrittää purkaa ne. Ja näin käy useina versioina, aina uudestaan menen lankaan että tärkeää tätä tapahtuu nyt ja nyt on tärkeää huolehtia se ja se mutat maisema vaihtuukin ja asioista huolehtiminen menee ihan mönkään tai tuottaa kummia tuloksia kuten vaikka että aprikoosinvärinen villakoirani löytyi kyllä lopulta mutta oli muuttunut ruskean labradorinnoutrajan pennuksi.

A278. Liikaa istuneen jaksamattomuus ja tervehenkinen liikunnallinen lihasjännitys&ryhti

Jos joku istuu ihan liikaa eikä paljoa tee muuta,a inakaan reippaasti, esim. vanhus, niin joskus käy liikkeelle lähtiessä, että ryhti on jotenkin voimaton ja hankala, voi tuntua kipua jossakin tai pakotusta ja toiselta kohden olla ihan lösö. Siinä puuttuu liikkumisen vire, liikkeellä olon tottumus ja meininki, etenkin lihasten käyttö liikunnallisen terveryhtisesti ja tervehenkisiä liikunnallisia lihasjännityksiä omaten, mitä voi hakea mm luonnosta ja säästä, pidemmistä tuokioista liikuntaa ym toimeliasta liikkeellä oloa ilman ruoka-aatoksia ja lukemista yms., jotta keho taas tavoittaa liikkumisen rytmin, vireen ja niihin sopivat lihasjännitykset, pikemminkin taakkaa kantavan öihasjännitykset kuin oleskelevan.

Katso myös
Pistävä kipu 178. Kivut energianpuutteesta ja lämpö sekä positiivisen mielin puuhaaminen  25.11.2015 
205. Jumittunut niska ja kohmeloisuuden suojaamat mielentilaa kuvastavat pienet liikkeet * Ihmeparannusohjeyritelmä XXI  15.12.2015
A234. Huono olo liikkuessa ja monin verroin enemmän huomiota liikkumiseen   6.1.2016 
106. Liikkuvuuden ja kunnon ylläpitämisestä  24.8.2015  http://parantamisesta.blogspot.fi/2015/08/liikkuvuuden-ja-kunnon-yllapitamisesta.html
53. Ohjeita kovin heikkokuntoisen liikunnan aloittamiseen  2.6.2015  http://parantamisesta.blogspot.fi/2015/06/ohjeita-kovin-heikkokuntoisen-liikunnan.html
32. Lämmittelyohjeita ja talviulkoiluohjeita (yht. 150kpl), vuodenajat (pitkästi) ja terveet elämäntavat (110kpl)  22.2.2015   http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html
12. Sokeritauti ja positiivinen asenne luonnollisiin virikkeisiin  20.1.2013  http://parantamisesta.blogspot.fi/2013/01/sokeritauti-ja-virikkeiden-paljous.html

A277. Turvattomuus ja kansan valtavirran osana oleminen

Monesti, kun miettii eri ammatteja, vaikkapa poliisi, pankki tai media ja poptähti, niin ei voi olla ihmettelemättä, miten niin tuulisella paikalla voi ylipäätään työskennellä. Mutta sitten jos miettii, että millainen on vaikkapa hyvä media tai hyvä hallinto, hieno poptähti taipoliisin ym ammattien olemassaolon tarkoitus, oikeutus, niin huomaa, että ne ovat kansan enemmistön viisauden mukaisia, vastaavat kansan näkemystä siitä, mitä tarvitaan, miten se on järjestettävä ja millä pelisäännöillä ja millaiset ihmiset olisivat hyviä siihen työhön. Eli ei olekaan jöö vaan kansan elinolojen vaalimista hyvälle tolalle jotenkin reilusti ja viisaasti ja hyvälaatuisesti siitä vinkkelistä, mistä kansa asiansa järjestää, minkä eniten allekirjoittaa, mutta suvaitsevasti ja viisaasti myös muita kohtaan. Esim. poliisi kansan oikeustajun mukainen (eri asia kuin heidän oman moraalinsa määrä käytännön sopissa) (mikä kai usein olisi "Elä ja anna toisten elää" http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2013/11/ela-ja-anna-toisten-elaa.html http://finnishskills.blogspot.fi/2012/10/live-and-let-others-live.html) eikä lain kirjaimen ja poptähti tarjoaa kansalle hyvää elämää, elämänviisautta, virasto mm tukia mahdollisimman reilusti ja väärinkäytökset pois karsien.