Näistä parannusohjeyritelmistäni olen saanut sen vaikutelman, että tekemisentapa, mielenvire, tunnelma, kiinnekohdat, elämäntavat, olo, teot ja sosiaalisuus vaikuttavat siihen, miten paranee. Eli jos oikealla tavalla olisi, oikealla tavalla tekisi, niin paranisi, ainakin paranisi paremmin. Mutta mikä siis on oikeanlainen tapa, miten siitä saada langanpäästä kiinni? Olen kirjannut ihmeparannusohjeyritelmiini vaikutelmiani parantumista edeauttavista tekijöistä. Eli niihin ainakin voisi satsata. Luulen, että paras harjoittelukohde on jokin pieni vaiva, joka osan aikaa on ja osan aikaa ei, ja joka ei vaivaa niin suuresti, että tervitsisi mennä lääkäriin tms. Esim. vaikka että on istunut huonosti ja jokin jäsen on jumissa, puutunut tai kolottaa, tai että on pikkuhaava, hiertymä, jokin kohta kehosta rasittunut tms. Niin saisi siinä sitten kokeilla, miten osaisi säätää olemistaan ja yrittämistään niin, että tulisi parempi olo, kokeilla eri vaihtoehtoja ja etsiä sellaisia, joista tulee koko ajan hyvä olo ja paranee. Olisi siitä kertynyt sitten jo jonkinlainen käsitys siitä, miten keventää vaivoja ja parantua. Niin osaisi sitten paremmin, jos joskus on jokin oikea tauti tms.
Ja jollei osaa parantaa pikkuvaivaansa, niin kumminkin, kun se menee välillä päälle ja välillä pois päältä, niin syntyy jonkinlainen vaikutelma siitä, mistä se voisi olla kiinni. Ja niin vähitellen ajan myötä paranemisesta harrastumalla voi oppia, mikä tuo hyvän olon ja terveyden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti