Törmäsin uutisia lukiessani mainintaan Parkinssonin taudista, jonka oireet toivat mieleen vanhan miehen, joka turvaa ylen määrin koulutukseensa, työhönsä, ammattialaansa ja sen nuorempiin mieskollegoihin tms yhtä lailla kaavamaiseen väkeen. Iän myötä ihminen yleensä oppii työtään ja tavallaan kasvaa siitä ulos. Jos on kumminkin pitänyt työtään arvossa, niin ehkä haluaa jatkossa satsata siihen, mutta se ei kanna yhtä hyvin kuin vanhusten tavallinen taitotaso vaan työ on yleiseltä taitotasoltaan heikompaa, mikä aiheuttaa epävarmuutta (käsien vapina), kun siihen satsaa, ja kapeuttaa näkökulmaa sekä urauttaa osaamista simppelimmäksi kuin mitä se muuten olisi, mikä näkyy muun tekemisen hidastumisena ja liikkeiden kömpelyytenä. Tarvittaisiin siis useampaa eri elämänalaa eikä vain vanhaa työtä ja avarakatseisempaa useaan eri aiheeseen ja niiden tekemisentapoihin ja näkövinkkeleihin mukaan lähtemistä eikä työhön (tai työn muistelemiseen tai seuran pitämiseen mielessää nuoremmille kolleegoille ym jatkajille) jumiutumista ja arkijärkisyyttä ja koko elämänkoekmuksesta viisastumista eikä nuorempien egon paisuttelua tms: vuosien kuluessa oppii kaikenlaista ja hyvä niin.
Laatimani ajattelukurssi sopisi ehkä tähänkin tuomaan helppoutta muihin tekemisiin, jumiutumattomamman järjen: Helppo ja tehokas objektiivisen ajattelun kurssi http://pikakoulu.blogspot.fi/2011/11/ajattelukurssi.html , on arkijärkinen ja kokonaiskuvallinen ja sopii monenlaiseen tekemiseen
Katso ehkä myös A256. Käsien tärinä ja omaa ikäluokkaa olevat hoitajat yms 20.1.2016
Jos jumiutumisen syynä on se, ettei ole rahaa mutta työ toi rahaa, niin olennaista on elää varojensa mukaan, esim. ettei asunnossa ole huoneita enempää kuin asukkaita ja ettei lahjoita työssäkäyville rahaa kun itsellä on vähänlaisesti, http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2015/06/rahavarojen-riittavyys.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti