torstai 21. tammikuuta 2016

A259. Tämän blogin pituudesta

Taustatiedoksi, että minulla on kirje Vatikaanista paratiisiteoriaani liittyen: http://paratiisiteoria.blogspot.fi/2014/12/sovussa-kirkon-kanssa.html

"Nyt olen kohdassa 258. Eli vuodessa on tullut noin 200 uutta kohtaa,
etenkin kesästä alkaen.
Jouluna, kun mietin, että katsoisinko paavin jouluyön messun telkusta,
mutten sitten katsonut, niin tuli mieleeni, että tuota blogia pitäisi
kirjoittaa, yrittää parantaa kaikki taudit myös ulkomaalaiset, luokkaa
tuhatkunta ohjetta. Mutten oikein tajua, miten osaisin. Tällä tahdilla
se veisi kolme vuotta. Ideana on, ettei pakertamalla ja yrittämällä,
ei tauteihin upoten vaan terveyslähtöisesti, terveen elämän
näkövinkkelistä niin, että blogini auttaisi tuomaan monta hyvää
tervettä ja onnellista tervehenkistä vuotta tai vuosikymmentä lisää
elinaikaa, parani sitten näin tai muuten. Ei kai tarvitse joka
kohdassa onnistua, kun riittää, että on edes jotakin parantavaa
välissä ja kokonaisuus hyvää tervettä elämää tuova vaikute.
Olikohan eilen lisäsin kuumehorkan aiempien vilustumis- ja
kuumeohjeiden avulla ja keksin siitä sovelluksen, että malaria samoin
hoidettaisiin. Aiempia muun maailman tauteja on ebola ja sitten on
tulehduksista jokin yritelmä ihmeparannusohjeissa, muttei taida oikein
muuta muun maailman taudeista olla. Malaria kai yleistyiti trooppisiin
kuumetauteihin laajemmalti. Nämä ovat niin terveyskeskeisesti
lähestyttyjä, ettei kirjoittamisesta ole tullut yhtään huono olo. Jos
joskus on jokin tauti tullut mieleen liian läheltä, niin olen
sukeltanut sen luoviin havaintovirheisiin niin, etten ole keksinyt
siihen mitään parannusta tai lievitystä. Niin, ettei tämä hoitoalalle
tunnu vievän."

* * *
2.2.2016 Blogeissa yht. 280 kohtaa, joista osa tosin muiden vaivojen parannusohjeita, mm tyhmyys, laiskuus, brutaalius, turvattomuus, mahdottomat elinolosuhteet. Kävijöitä tai siis katselukertoja on ollut jotain 1935. Tuhannen tavoite tuntuu etäiseltä ja mahdottomalta, mutta jos saan kasaan vielä noin 50 kohtaa, on siitä jo kolmannes kasassa, mikä on kyllä enemmän kuin olisin uskonut. Mikä osa tästä on ajattelukyvyllä? Olen lapsesta asti ollut ajattelussa taitava. Joskus joku, olikohan äitini, sanoi, että sairauksissa tuntuu olevan niin, että monesti tarvittaidsiin hyvä selkeä pää, jotta niistä selvittäisiin, ei sen kummempia, mutta sairaana ihmisen pää ei ole parhaimmillaan - Nyt lisäisin: minkä huomaa mm Suomeen muuttaneista ulkomaalaisista, jotka kärsivät kylmyydestä ja tyhmentyvät siksi.

* * *
7.2.2016 Nyt blogissa 295 kohtaa, oikeastaan tosi monta, niin monta, että ensiksi tuntuu tyhmältä näitä kirjoitella, mutta toisaalta tuntuu kyllä syntyvän jonkinlainen näkemys parantamisesta, niin kuin minulle lapsena kerrottiin ja miksi pyydettiin silloin, että aikanani kirjoittaisin näkemystäni ylös.
On siinä eroa, miten voi etäämpää keksiä jotakin ideaa, että mistä taudissa on kyse ja miten siitä voisi parantua. Kun taas itse sairastuessa ei noon keksi, mutta olisi kyllä tärkeää keksiä sekin, että miuten parantua, jos itse sairastaa.
Tartteeko näitä niin laskea? Kai hakemisto on parempi mitta. Sitä paitsi en näitä huvikseni kumminkaan tee vaan siltä varalta, että niistä tai jostakin kenties myöhemmin syntyvästä osasta niitä olisi apua muille. Kai itsekin ajattelisin, että tavallaan olisi hyvä tietää, millaista näkemystä Tervola-nimi tuo tai voi tuoda tullessaan, ehkä verrata sitä omaan näkemykseesnä sekä käyttää tervehenkisyyden tukena. Että jos jonkun aika tavallisen ihmisen näkemystä kirjaa ylös, niin Tervola olisi yksi hyvä tärppi, arvaus siitä, kuka olisi voinut tervehenkisyyttä painottaen parantamista ja paranemista pohtia.
1969 katselukertaa yhteensä tähän mennessä näillä kahdella blogin osalla.
En oikeastaan ole niinkään harrastunut tämän blogin tekemisestä kuin pidän sitä jonkinlaisena lupauksena: kai tämän verran voin, vaikkapa varmuuden vuoksikin, tehdä sairaiden eteen, jos kukin blogin kohta vie ehkä viidestä minuutista varttiin tehdä ja loppu aika on minulla vapaa, voin käyttää sen muuhun ja niin on tämän bloginkin kannalta parempi: tervehenkisempi ja siis tervehdyttävämpi. Jos joku on sairas, niin hänelä menee siihen päiviä, viikkoja tai kuukausia, joissakin tapauksessa jopa vuosia. Kai siltä edes jotkut pelastaakseen voi nähdä viidestä minuutista varttiin vaivaa yhden kerran joskus - ja toisen kerran sitten joitakuita muita varten saman verran jne. ja muuten elää omaa elämäänsä ihan ilman, että blogi roikkuu mielessä tai häiritsee.

* * *
29.2.2016
"Minusta näyttää siltä kuin aika moni savonlinnalainen vanhus olisi lukenut blogiani tai kuullut sen parannusehdotuksia, mutten nyt sitten tiedä, olenko vain kulkenut kaupungilla sellaiseen aikaan kuin ne harvat, jotka ehkä lukivat blogiani. On kuin etsisivät kahden ääripään väliltä toimivaa jujun omaavaa kohtaa, jotenkin tervehenkisempää, mutta se oli kyllä terveiden elämän tapojen ohjeessa."

* * *
15. elokuuta 2016
Tässä blogissa on nyt 363 kohtaa. Olen kerännyt blogimerkinnät sadan kohdan kokoelmiin ekan blogin loppuun ja sinne myös hakemiston, jota edelleen päivitän. Ekaa blogia on katsottu nyt 2277 kertaa ja tokaa 497 kertaa, eli yhteensä 2774 kertaa.
Ekoja kertoja olen nyt alkanut pohtia ihmsiä nähdessäni, esim. jos joku ontuen kulkee kadulla, että ehkä ihmiset paranevatkin tähän tapaan, kun tämä näkökulma tuntuu huojentavan heidän oloaan, esim. keventävän liikkeitä tai tuovan tajua siitä, miten suunnistaa, jotteivät taudit ja vaivat niin arkea painaisi. Ennen ajattelin, että nämä ovat vain vaikutelmia, mutta joku kommunikaatio elekielisesti ohikulkijoiden kanssa tuntuu huojentavan heidän vaivojaan niin, etteivät ne minuakaan enää niin kammota vaan ajattelen, että ne ehkä voidaan parantaa. Kaipa sairaanhoitajat ym osaavat tosiaan parantaa monenlaisia vaivoja hyvin ja taitavasti, kun kestävät työtään, mutten minä niin taitava ole, enkä lääketieteen aloille sopisikaan, kun en ole mikään hoitajan tapainen luonne vaan aina isojen ryhmien kohtaloista kiinnostunut, mikä johtaa kirjoittamiseen ja kiinnostukseen kulttuureista yms eikä yksittäisten ihmisten lääketieteelliseen hoitoon suuntautumiseen.

* * *
5.4.2017   Blogikohtia on nyt muistaakseni 481.

"Lapsena minulle Tervola-nimestä
puhuttaessa sanottiin, että Tetvola-nimen myötä tulleita vaikutelmia
parantamisesta kannattaisi kirjoittaa siihen asti kun tavallinen
keskivertosairaanhoitaja tai edes kokenut sairaanhoitaja ei pysty
niitä oppimaan ja ymmärtämään edes vuoden tai kaksi niitä
harrastettuaan. Eli siihen tasoon on vielä kamalasti matkaa, sillä
näihinhän kuluu vain muutama minuutti tavalliseltakin ihmiseltä.
Toisaalta opetus- kirjoitus ja selväjärkisen keskustelun taitoni
auttavat kyllä kommunikaatiossa ja yksinkertaistamisen kykyni tekee
sen, etteivät asiat helposti mene liian monimutkaisiksi."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti